Lumiaura suojakelillä / Snowplough in mild Weather
Oil on board
35 x 45 cm
2020
Photo Noomi Ljungdell
Private collection
When I’m out and spot an excavator, I don’t see it precisely, I can’t identify the model or manufacturer, nor am I interested in its technical details. My head is also turned by little children. I make observations of fleeting moments, usually about the commonplace and the ugly. By means of painting I’m able to modify my artworks freely. I want to cross boundaries.
As I make new layers, the painted surface acquires three-dimensional mass, its thickness and thinness are conscious choices. My work involves an expressive digging of depths, I compare it to the use of excavators and drilling rigs. I search for something to dig up, something of which I have a visual scent, memory or experience.
Painting is my instrument, a means to understand the world. I play paint like an instrument. I don’t paint for fun, even though I admit I might laugh by myself when I see a lorry on the street that resembles my painting. Working on a painting can be rewarding in itself, despite its laboriousness. The ambiguity and slowly unfolding decisions characteristic of artistic work are difficult and fascinating at the same time. I like to exert myself. I strive to paint weightiness lightly.
Anna-Leena Vilhunen 2022
Kun katson kadulla liikkuessani kaivuria, en näe sitä tarkasti, en tunnista vuosimallia tai valmistajaa enkä ole kiinnostunut sen teknisistä yksityiskohdista. Pääni kääntyy myös kohdatessani pikkulapsia. Teen havaintoja ohikiitävinä hetkinä, usein tutun arkisesta ja rujosta. Voin muokata teosta maalaamisen keinoin vapaasti. Haluan ylittää rajoja.
Teen uusia kerroksia, maalauspintaan kertyy kolmiulotteista massaa, sen paksuus ja ohuus ovat tietoisia valintoja. Työskentelyssäni on ekspressiivistä syvyyksien kaivamista, vertaan sitä kaivinkoneiden ja poravaunujen käyttöön. Etsin pinnalle nostettavaa, jotakin, josta on visuaalinen haju, muisto tai kokemus.
Maalaaminen on instrumenttini, väline hahmottaa maailmaa. Soitan maalia. En maalaa huvikseni, vaikka myönnän, että voin nauraa itsekseni kun näen maalaustani muistuttavan kuorma-auton kadulla. Tekeminen voi sinänsä olla palkitsevaa huolimatta sen työläydestä. Vaikeaa ja samalla kiehtovaa on työhön liittyvien päätösten hitaus ja prosessin epämääräisyys. Pidän ponnistelusta. Haluaisin maalata painavaa kevyesti.
Anna-Leena Vilhunen 2022